Rahat tai henki

Yrittäjä on ihminen siinä missä muutkin. Elämässä voi tapahtua mitä vain ja kaiken lisäksi mitään et voi hallita.

Tässä yksi yrittäjätarina muiden joukkoon. Nyt tulee kunnon vuodatus sille, että mitä ihmettä oikein tapahtui.

JAKSAMISIA JA JAKSAMISIA

Olen tässä surukseni joutunut prosessoimaan henkilökohtaisessa elämässäni sellaisen helvetin läpi, että väkisinkin on netistä tarttunut silmään kaikenlaiset jutut yrittäjän jaksamisesta, rahasta, velkaisista yrityksistä ja ennen kaikkea yrittämisen riskeistä. Omalla kohdallani tämä kaikki realisoitui edellisen puolentoista vuoden aikana siinä mittakaavassa, että eräskin yö on valvottu peilin edessä ja koottu palasia.

Elämäni perusarvoissa sijalla yksi on aina ollut, ja tulee aina olemaan, terveys. Vaikka lompakko olisi miten pullollaan rahaa, kolikkoakaan ei niistä hautaan saa mukaansa. Terveys on se, joka kulkee mukana läpi elämän täsmälleen juuri sellaisessa kunnossa, kuin missä kunnossa kehoaan kohtelee.

Olen kuitenkin todennut, että mikään ei satuta minua niin paljon kuin oman lapsen kuolema. Olin lähellä nähdä sellaisen edellisen puolentoista vuoden aikana. Asia kävi jopa niin lähellä arkea, että ehdin jo hautaustoimistojen veloitusperusteet selvittää kahteen otteeseen. Ensimmäisen kerran vastasyntyneen osalta, toisen kerran taaperon kohdalta. Painajaisen määrää en edes pysty kuvailemaan.

YRITTÄJÄN TURVAVERKKO

Sanotaan, että kun firmassa on oikeita ihmisiä, niin yrittäjäkin voi elää elämäänsä. Minulla tietääkseni oli sellaisia. Olin aikanaan liittynyt franchising-ketjuun kahdesta syystä. Ensinnäkin työllistyäkseni osana isompaa joukkuetta ja toisenakin juuri siitä syystä, että mikäli jotain tapahtuu, asiakkaistani pitäisi huolta vähintäänkin itseni tasoiset ihmiset. Kävin läpi kovan pääsykokeen ja läpäisin. Minulle luvattiin, että toisten kohdalla olisi sama tilanne. Ketju valvoisi palvelun laatua. En olisi yksin vaikka olinkin yrittäjänä yksin. 

Ensimmäinen raskauteni osui yritystoiminnan aloittamisen jälkeen. Raskaus oli rankka, mutta terve ja aurinkoinen vauvahan sieltä tupsahti. Hyväntuulinen pötkylä, joka nukkui 20 tuntia vuorokaudessa. Ei mennyt pitkään, niin löysin itseni sorvin äärestä ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Aikani kävi pyhällä yksinkertaisuudella vain pitkäksi kotona. Yksittäisiä asiakkaita vaihtui, en jäänyt heitä suremaan. Vaikka kukaan ei sanonut syyksi lastani, moni tiesi että asennevamma sopimuksen päättymisen todellisena syynä oli. Fiksuina ihmisinä ymmärsivät pitää päänsä kiinni aiheesta ja keksivät toinen toistaan hienompia meriselityksiä.

Kaikki jees, firma kasvaa ja kehittyy. Tuli työntekijät, lisää asiakkaita ja toinen raskaus. Helppo raskaus joka päättyi rytinällä isoihin ongelmiin. Lapseni meinasi syntyä jo puolessa välissä koko raskautta. Lääkärit huusivat kilpaa hoosiannaa, minusta tuntui että voin hyvin. Tuli niin sanotusti pari muuttujaa napapiirin sankarille.

Ketjun puolelta varamiehitys hyppäsi kehiin kesällä 2016, työt jatkuivat työntekijöiden käsissä. Meni pari kuukautta, firma tyhjeni henkilöstöstä ja franchising-ketjun puolesta osoitettu yrittäjä otti asiakkaani oman henkilöstönsä hoitoon. Eniten työllistävät asiakkaat poistuivat tässä vaiheessa talosta. Sokkihoito lie käynnisti synnytyksen, nimittäin vielä elävästi muistan, kuinka jalat ristissä sähköpostistani lähti yrittäjille yksinkertainen viesti: ”Nyt ei pysty”.

Sairaalan papereissa lukee synnytyksen kestoksi 9 minuuttia. Lääkkeetön synnytys ja synnyttäjän henkilötiedot selviteltiin vasta hyvän aikaa jälkikäteen. Vauva saturoi lujasti, osastoreissu tuli. Rauhallinen pikku pampula, joka sai varsin dramaattisen tervetulon tähän maailmaan, mutta selvisi.

HETKEN RAUHA

Meni taas muutama kuukausi. Toivuimme, opettelimme uuden arjen uuden perheenjäsenen kera. Luojan kiitos osui kohdalle taas 20h vuorokaudessa nukkuva pampula. Ei koliikkeja, ei allergioita. Sain hetken levättyä, vaikka olinkin allapäin. Palasin osittain töihin vuoden vaihteessa korjaamaan asioita ja aloitin ensinnä henkilöstöpuolelta. Oma väki piti saada takaisin. Asiakkaita oli jo menetetty ja lisää menetettiin, tilanteelle piti tehdä jotain. Ketjusta ei tullut apuja. Kaunis lupaus vain, että tällainen ei enää toistu.

Meille selvisi, että kaikkea ei ollut hoidettu kovin hyvin. Verotarkastus tupsahti asiakkaani asioita tutkimaan syystä, että arvonlisäveroilmoituksilla oli ilmoiteltu poissa ollessani varsin eksoottisia lukuja. Samaan aikaan esikoiseni sairastui selittämättömästi. Alkoi sellainen kierre, joka muutti kaiken. Jokaisesta viikosta 3-5 päivää vanhempi lapseni oli syklisen kuumeen kierteessä. Muut perheenjäsenet terveitä kuin pässit. Jos minua ei vauva valvottanut, niin esikoiseni kyllä, ja mikäli molemmat nukkuivat, niin työasiat pyörivät mielessä. Parisuhde…. jotain syötävää vai? Tätä kesti sairaalan dokumenttien mukaan melkein 20 viikkoa. 

Uudet rekrytoimani henkilöt nostivat talosta kytkintä kevään aikana. Varamiehitys vaikutti taustalla, hoiteli edelleen asioita. Asiakkaat rähjäsivät. Minä kannoin toisessa kainalossa vastasyntynyttä, toisessa kainalossa makaroninveltoksi valahtanutta taaperoa, joka ei selvinnyt täyttä päivää päiväkodissa kaatuilematta, tai pyörtyilemättä.

Ravasin lääkäreillä, neuvoloissa, ei selitystä lapsen sairasteluun. Valvoin yöt. Uhrasin käytännössä itseni. Minun oli pakko luottaa siihen, että asiat töissä sujuvat vaikka puhelimeni sointi viesti aivan muuta. Lopulta tilanne eskaloitui keväällä, kun esikoiseni hengitys salpautui ja löysin itseni ensiapuosastolta vauva kainalossa ja puolitajuton hapenpuutteesta siniseksi heilahtanut taapero toisessa kainalossa, melko monta ensihoitajaa ympärilläni. Lastenosaston lääkäri kysyi parisuhteemme tilasta ja meidän voinnistamme. Näimme sen tason purkautumisen, että perheeni oli viittä vaille hajota niille sijoilleen. 

Seuraus: lastensuojeluilmoitus. Peruste: huoli perheen jaksamisesta.

KETJUN APU JA TUKI

Franchise-ketju otti ohjat. Olivat saaneet kasan reklamaatioita asiakkailtani ja he puuttuivat varamiehityksen tekemisiin, sekä ottivat ohjat muustakin. Laadimme sopimuksen, jonka tarkoitus oli pelastaa mitä pelastettavissa oli. Ketju keikkasi osan asiakkaistani kokonaan itsellensä. Näkemäni ja kuulemani sähköpostit sisälsivät varsin painavaa asiakaspalautetta, jossa ensisijaisesti tehtiin selväksi että olen paska. Juorut nostivat päätään ympärilläni.

Kotona ei juuri meillä nukuttu. Esikoisen sairaalareissuilla piti olla mukana saattajana vain huoltaja. Muita mukana olleita ei sallittu. Mihinkäs vauva sillä välin? Aulaanko odottamaan? Tässä kohdassa täytyy antaa erityiskiitos Vantaan kaupungin sosiaalihuollolle, ja sille lääkärille joka meistä lastensuojeluilmoituksen teki, sillä he järjestivät meille aidosti apua. Ei vienyt lastensuojelu lapsia, vaikka sillä minua kovasti asiasta mitään tietämättömät uhkailivat. He järjestivät lastenhoitoapua. Lastensuojelu auttoi perhettäni silloin, kun kaikkien muiden tuki ja apu liikkui lähinnä arvostelun ja lääkäriä pätevämmän tietämyksen yläpuolella. Siinä pitkät niille, jotka uskovat aukottomasti systeemin olevan läpimätä. Ei se ole ihan läpimätä, se on vain vähän… ruosteessa?

Minä olin valmis juoksemaan karkuun kaikkea, mutta mieheni selkäranka kesti. Vastassani oli itseäni kovapäisempi yksilö sanomassa: ”Ei. Nyt me emme luovuta. Nyt ei ole se hetki.”.

Taistelin itseni joka päivä liikkeelle. Löysin itseni välillä nukkumasta istualtaan. Laihduin rajusti stressin ja huolen alla. Aika monen mielestä olin kusipää. Paskan laiska, kun en työtäni tee ja hemmetin epäluotettava koska minua ei tavoita. Samalla röyhkeimmät kehottivat minua vapaaehtoisesti antamaan lapseni pois, koska en osaa pitää heitä terveinä. Törkeimmät lupasivat järjestää lakiapua, jotta lapset saadaan minulta väkisin pois. Räikeimmät sanoivat, että lapsen sairastelun taakse on niin helppo vetäytyä. Mielestään näppärimmän louskuttelivat netissä haitallista mainosta heikosta tavoitettavuudestani.

Minä vastaavasti päätin pitää pääni kylmänä. Tämä asia ei heille kuulunut, eikä minulla ollut vähäisintäkään energiaa jakaa tätä kaikkea kymmenille ihmisille erikseen. Puhelin soi. Sairaalassa en sille mitään voinut. Puhelut kääntyivät eteenpäin, minun oli vain pakko luottaa varamiehitykseen.

Esikoiseni yritti arvailla, että olenko surullinen, vihainen vai onko minulla tullut iso pipi. Kun menin nukkumaan, hän kömpi viereeni ja yritti laulaa tuiki tuiki tähtöstä sillä seurauksella, että olin koko ajan valmis antamaan hätäensiapua. Kun hänen sängystään yöllä kuului yksikään yskäisy, koko talo oli aina hereillä ja valmiina toimimaan. Nukkuminen…. jotain syötävää?

Mieheni teki kovan uhrauksen ja jäi myös leipätyöstään pois. Perheen etu sitä vaati.

Minut suorastaan häädettiin kotoa lopulta ulos yksin, sillä jos ei stressi kotona, niin stressi töissä ainakin teki tehtävänsä. Kuulostaa hullulta, mutta se auttoi. Menin töihin ja aloin varovasti katsoa tilannetta. 500 lukematonta sähköpostia ja kun siihen sumaan tarttui, niin kieltämättä unohtui ainakin hetkeksi kotihuolet. Lukemattomia sähköposteja sai käsitteenä jo ihan oman merkityksensä.

KOTIOLOT HELPOTTAVAT, TYÖOLOT EIVÄT

Lapsi sai apua. Diagnoosi pysyköön salaisuutena, sillä kyseessä on pikkuihmisen elämä. Hänellä on oikeus yksityisyyteensä ja hän saa kertoa aikanaan aikuistuessaan itse oman tarinansa. Minä tulen luovuttamaan hänelle aikanaan koko potilaskertomuksen ja kerron samalla kaiken muunkin. Nyt olen vain kiitollinen siitä, että hän saa voida hyvin.

Alkoi toipuminen. Koko perheen toipuminen. Paluu arkeen pienillä askelilla. Heti perään tuli syysmyrsky, joka kaatoi ulkoa puun kotimme päälle. Remonttiin menivät katto, salaojat, piha…. Palomiehet sahasivat meille tien ulos kotoamme. Asunnosta tuli käytännössä myyntikelvoton. Tuhansien eurojen lisälasku.

Yrityksessä oli täysi helvetti käsillä. Käärin silti hihat ylös ja aloitin noin alkuun verotarkastuksesta, joka oli ketjulta jäänyt vähän niin ja näin hoidetuksi. Potkaisin varamiehityksen pihalle täsmälleen tästä syystä. Sen minkä aiheuttaa, olisi luullut myös korjaavan, mutta ei. Ketjusta osoitettiin apua. Nekin asiakkaat, jotka olivat omistani jääneet vajaalle huomiolle, otettiin ketjun käsiin. Aloitin lisävahinkojen estämisen.

Alkoi hiljalleen selvitä mikä oli asioiden todellinen tila. Kärsijöinä puhtaasti asiakkaat. Saan suurimmat hirviöt näistä työstettyä valmiiksi. Maaliin päästyäni ilmoitin ketjulle, että nyt voin alkaa katsoa myös omaa firmaani. Pimpelipompeli, ketju nykäisi liinat kiinni, ukot ulos ja johtokunnan päätöksen pöytään, että siirtävät minut oikeudelliseen perintään koska koko rumbassa ketju on rahoittanut yhtiötäni riittävästi. Minulla ei edes ollut tiedostetussa tiedossa tuossa vaiheessa summaa, mistä hemmetistä tässä kohdassa oikein puhuttiin. He puhuivat joka tapauksessa vain heidän laskuistaan. Siis niistä, joiden veloitusperusteista asiakkaat olivat jo reklamoineet, mutta joiden käsittelyä oli vain lykätty. Selvisihän se summa sitten lopulta. Kuukausia jälkikäteen.

Heti perään tulee lisää laskua. Yksi asiakas sai verohallinnolta väärin täytetystä tuloveroilmoituksesta viisinumeroisen lukeman sakkoa, toiselta vietiin ennakonperintärekisteröinti koska koko veroilmoitus oli vaivaiset 5 kuukautta myöhässä sekä muitakin ilmoituslaiminlyöntejä pitkä rivi. Kolmas oli rikostutkinnassa kirjanpitorikkomuksista ja neljännelle tärähti taas verohallinnolta viisinumeroinen rahallinen muistutus tauluun väärin täytetyistä arvonlisäveroilmoituksista. Ainakin yksi asiakas meni todistetusti konkurssiin. Osa asiakkaistaan vaati palauttamaan rahat tilitoimistoveloituksista takaisin. Kaivelin frankkarini pöytääni tutkiakseni sen vahingonkorvauspykälät, ketju kiisti kaiken. Oli kuulemma vain minun ongelmani.

Minulta kysyttiin suoraan, että uskonko minä tähän juttuun. Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että en meinannut uskoa silmiäni enkä korviani. Meillä piti olla ketju, jonka keskinäinen sopimus suojasi nimenomaan näiltä tilanteilta. Siinä sopimuksessa on määritelty laatu, sen valvonta, sekä seuraukset mitä tapahtuu, jos näitä rikkoo. Se sopimus oli kuulemma ketjun puolelta vain oikeus mutta jäsenelle velvollisuus, mutta lähtökohtaisesti siis vain jäsenten ongelma.

IRTAANTUMINEN KETJUSTA

Ymmärsin hyvin pian, että käyttämäni varamiehitys on tulossa seuraavaksi minua päin yhteisessä rintamassa ketjun kanssa. En halunnut lähteä siihen tilanteeseen yksin vaan otin suoraan lakimiehen mukaani. Vahingot pöytään ja sota oli valmis. Taloudellisia vahinkoja oli siinä vaiheessa kertynyt jo puolet yhtiöni vuotuisen liikevaihdon verran.

Alkoi irtaantumisneuvottelut lokakuussa 2017. Ketju teki hyvin selväksi, että mikäli puran tahi irtisanon sopimuksen, molemmista päädyn tuomioistuimeen. Sopimuksen päättämisestä sopiminen yhteisesti ei käynyt edes rahalla, ja perusteena se, että heillä oli enemmän menetettävää kuin minulla. Eli suo siellä, vetelä täällä, uppohanki jalkojen alla.

Asiakkaan verotarkastus sai näkemyksensä samassa rytäkässä lausuntokierrokselle, vahingot kasvoivat yhtä suuriksi kuin yhtiöni vuotuinen liikevaihto oli. Ketju muistaa minua säännöllisesti franchising-maksuilla joissa laskutetaan minulta mielikuvitushenkilöstöstä ja olemattomasta liikevaihdosta, sekä luvataan haastaa minut jälleen oikeuteen, mikäli edes suunnittelen työskenteleväni heidän kilpailijansa palveluksessa. Uhkauksen voi tulkita siten, että saan tuon sopimussakon niskaani, vaikka menisin kilpailijalle vaikkapa siivoojaksi. Vahingot nousevat yhtiöni liikevaihtoon nähden siis kaksinkertaiseksi teinpä minä sitten mitä tahansa. Jatkaessani maksaisin taas vahinkojen korjaamisesta ketjulle palkkion.

Ulosottovirasto toki kolkuttelee ovea, mutta esimerkiksi omassa tapauksessani ulosotolle jää perittäväksi 300 euron autonrötiskö ja yhtiö, jossa on satoja tuhansia euroja velkariskiä. Minulla on jotenkin sellainen tutina, etteivät halua kumpaakaan. Tämän lisäksi vielä myyntikelvoton kotitalo, jota en edes yksin omista. Onnea matkaan, kaupantekijäisinä tulee hiiripesue.

Kollegani kysyi, että mitä aion, ilmaisin että viimeinen sammuttaa valot. Seurauksena ketju asetti yrittäjien jakelulistojen kaikki viestit valvonnan ja erillishyväksynnän alaiseksi. Touchè.

On vaikea pitää poissa ajatusta, etteikö tämä olisi heiltä ollut suunnitelmallista, mutta olen toistaiseksi sen ajatuksen yläpuolella. Heillä tosiaan on enemmän menetettävää, kuin minulla. Toisin sanoen, minulla on enemmän voitettavaa.

Mutta kirja kiinni sen ketjun osalta. Nyt ainakaan minun ei tarvitse enää maksaa kolikkoakaan frankkareita, jotka kohdennettaisiin itseäni tai muita jäsenyrityksiä vastaan käytäviin oikeustoimiin. Ei ole jäljellä mitään mistä maksaa. Ei ole minun stressini aihe ongelma, jota eivät suostu itse myöntämään.

MIKSI MINÄ TÄMÄN KERROIN?

Tässä on malliesimerkki varsinaisesta taivaasta ja helvetistä. Yrittämisestä ja sen riskeistä. Täysin ennakoimattomasta tilanteesta, jota ei ole osannut ottaa huomioon edes villeimmissä unelmissaan silloin, kun on yrityksensä perustanut.

Hyvä esimerkki frankkarista. Samaan koppaan kaikkien muiden kanssa.

Minä olen osannut irrottautua asiasta siinä määrin etäälle, että pystyn katsomaan tilannetta realistisesti, vaikka elänkin itse tämän eräänlaisen yrittäjätarinan keskiössä. Pari vuotta aiemmin niin kiitelty ketju oli muuttunut aivan joksikin muuksi. Sen kerran, kun sitä ketjua tosissaan testattiin, se osoittautui olemattomaksi. Tyhjä on frankkarin lause, jossa todetaan, että sopimuksen tarkoitus on molempia hyödyttävä yhteistyö. On jäljellä enää kovalla rahalla myyty logo. Kasa salaisuuksia ja yritys vaientaa kaikki.

Toinen asia, minkä halusin tuoda esille, on yhteiskunnallinen pikku ongelma. Nyt puhutaan lainsäädännöstä. Valtiossamme on päässyt epähuomiossa syntymään hassu tilanne. Verottaja rankaisee yrityksiä niin päättömillä sanktioilla, että käytännössä sekä laittomat irtisanomiset, että oikeustaistelut käyvät kaikki kertaerinä joka tapauksessa edullisemmaksi kuin väärin täytetty veroilmoitus. Peltipoliisien pikavoitot ovat pikku juttu tämän rahastuksen rinnalla. Epäreilua, mutta totta.

Ei se ole verottajalta pois, jos tilitoimiston työntekijä mokaa. Pelottavinta tässä asiassa on se, että nämä robotiikan puolestapuhujat puhuvat suoraan sen puolesta, ettei kukaan tarkasta sitä tietoa minkä perusteella verotus toimitetaan. Rohkenen väittää, että tapaukseni on vain jäävuoren huippu niiden sakkojen osalta, jotka laukeavat vielä valtion kassaan puhtaaksi automatisoidun tarkastamattoman taloushallinnon seurauksena. Rauha robotiikalle bisneksissään, sillä ihminen se on, joka viimekädessä robotiikan myös valvoo. No jos se ihminen on epäpätevä, niin…. kuten sanoin, edullisempaa sanoa irti, vaikka sitten laittomasti.

Puhutaanpa sitten maailman luonnollisimmasta asiasta, nimittäin vanhemmuus? Olen lukenut sellaisen artikkelin, jossa hehkuteltiin, että äitiysloma maksaa yritykselle jonkun 10.000 euroa… Minun laskuoppini mukaan 300.000 euroa yhdestä äitiydestä on jo lähtökohtaisesti ihan eri summa rahaa. En tiedä, onko jollakulla laskimessa mikropiiri väärinpäin vai patterit loppu, mutta me painimme ihan eri sarjassa näiden hintalappujen kanssa. Tuolla minun hintalapullani 30 naista pitäisi äitiyslomansa sillä erotuksella, että heidän työnsä tulisi kunnolla hoidetuksi. Se siitä siis.

Alle kouluikäinen tarvitsee sairaalaan huoltajan mukaansa. Muita mukanaolevia ei sallita. Tilanteessa, jossa toinen on äitiyslomalla ja toinen töissä, törmätään todelliseen ristiriitaan. Nimittäin töistä ei voi jäädä pois sillä perusteella, että lapsi on sairaalassa. Sairaalassa oleva lapsi on työnantajan mielestä hyvissä käsissä eikä siellä vanhempia tarvita, vaikka sairaala näin vaatisi. Töistä ei voi jäädä pois myöskään silloin, kun toinen vanhemmista on vanhempainvapaalla. Nyt tuli taas tilitoimistoyrittäjän laskuopissa ongelma.

Jättäisittekö heitteille joko imeväisen, sairaalassa saatettavan lapsen vai työnantajan? Siinähän sitä sitten tapellaan yhdellä puolella lapsen etu, toisella puolella työelämän vaatimukset, kolmannella puolella henki, neljännellä superkankea päivähoitojärjestely ja näin yrittäjän näkökulmasta näköjään myös raha. Täytyy ottaa huomioon, että vaikka lapsemme tarina päättyi toistaiseksi onnellisesti, niin tuomioistuimeen tuli reissu siitä huolimatta. Olisi tullut myös silloin, jos olisin valinnut toisin.

Tämän elämäntilanteen solmun avaamiseen tarvittiin siis lääkäri, hoitaja, neuvola, päiväkoti, lastensuojelu, kela, kodinhoitaja, isovanhemmat toiselta puolen suomea ja kun solmu saatiin auki, niin asianajaja ja tuomioistuin. Äitinä lyön tässä vaiheessa hanskat tiskiin. Kuka maksoi kenelle ja miten paljon? Morjens.

Verottaja sai sinne kassaansa kasan saatavia ja aikaan monta konkurssiuhkaa. Todistetusti lisää työttömiä. Eiköhän tarinassa sakkovoitot ole jo seurauksien kautta sulateltu. Yrittäjänä katson tätä kuin tuloslaskelmaa ja sanon, että bisneksessä on pikku virhe. Kun vain joku keksisi ohjata verotulot esimerkiksi siihen sairaalan lapsiparkkiin, niin kohdentuisi sosiaalitoimen ja lastensuojelun määrärahat tässä kohdassa vähän fiksummin. Mutta joo… olen yrittäjä, en poliitikko. Tuli joka tapauksessa selväksi, mihin ne verorahat tosiasiassa uppoavat. Kiitos vain.

Ihmisenä toivon, ettei kukaan ikinä koe samaa. Ei edes pahin vihamieheni. Ei kerta kaikkiaan kukaan. Ikinä. Minä mieluimmin kannan harteillani julkisen häpeän konkurssista, kuin julkisen häpeän lapsen heitteillejätöstä tai vaikkapa kuolemantuottamuksesta. Kestän ylpeänä joka ikisen herjan ja haukun, selkäänpuukotuksen, kaiken, sillä minä voin aidosti sanoa, että laitoin aivan kaiken likoon ihmiselämän hyväksi. Aivan kaiken. Pienen ihmisen elämä on paras kiitos kaikista uhrauksista, jotka olen tehnyt. Jäin myös itse henkiin. Ihan vaikka vain velkojieni kiusaksi ja hautausurakoitsijoiden harmiksi.

Pitäisikö tähän toisin sanoen sanoa, että joka kerta kun välähtää, niin aina käy kalliiksi? Minä olen kuollut, ennen kuin olen palkkatyöstä tappioni takaisin kerännyt. Yrittäminen on siis ainoa tie, millä sen rahan kerään, mutta konkurssi estää uuden yrityksen perustamisen tietyllä aikajänteellä. En tosin vielä ole aivan varma, mutta meinasin ottaa asiasta selvää.

On tietysti se mahdollisuus, että tuomioistuin nuijiikin tämän yhtiöni hyväksi. Näissä olosuhteissa on kuitenkin viisautta olla vain pessimisti. En ainakaan pety.

Mutta arvatkaapa mitä? En tarttunut viinapullon. Rahat meni, mutta sitä saa onneksi lisää kun tekee perkeleesti lisää duunia. Avukseni ryntäsi ketjun ulkopuolelta osaajaporukka, jotka eivät jättäneet minua yksin. Tekivät oikeasti sitä duunia, mitä tässä tilanteessa tarvittiin. Nyt on minun vuoroni auttaa heitä.  

Joku näppäräkätinenhän toteaa tässä vaiheessa, että tällä tekstillä pääsee oikeuteen. Niin? Olisin ällistyneempi jos joku sanoisi vaikka että ”Asiat järjestyy kyllä. Tässä on kuppi kahvia ja 5 miljoonaa euroa.”. Toinen sanoo, että katkera yrittäjä valittaa toisten virheistä, minä sanon että jaaha. Helppo arvostella sellaista jolla on rohkeutta tunnustaa omat virheensä. Minä tunnustan julkisesti omani. Virheeni ei ollut lapsi, virheeni oli väärä joukkue. Sain mitä ansaitsin.

MITÄ TÄSTÄ OPIMME?

-Valtio voitti. 100-0. Ei lisättävää.

-Kun puu kaatuu pihassasi, niin ilmoita asiasta esimerkiksi tori.fi:ssä . Viesti voi olla esimerkiksi että: ”Polttopuuta 0 euroa, oma moottorisaha mukaan”. Puu häviää ihan itsestään. Ei ressiä.

-Yritys, joka ei selviä ilman yrittäjää, on yritys joka ei kannata. Muuta suuntaa tai lopeta sellainen. Heti.

-Sano ajoissa ei. Sano se riittävän selvästi. Älä kuitenkaan oleta, että kuulija ymmärtäisi mitä se tarkoittaa.

-Kun p***a on jo tuulettimessa, keskity vain asioihin joihin voit vaikuttaa.

-Anna vahingoniloisten nauraa. Se on heidän vahinkonsa.

-Älä keskity syyllisiin. Keksi ratkaisu.

-Yritä uudestaan. Ankarammin kuin ennen, vähän toisella tavoin kuin ennen. Näin minä ainakin aion tehdä. Onnistuu, jos onnistuu.

Mutta siis kaiken kurjuuden jälkeen on hyvä katsoa mitä jäi. Minulle jäi pätevä asianajaja, oikeusnotaari, LKV, julkinen kaupanvahvistaja, pari KLT kirjanpitäjää, palkanlaskija ja rahoitusalan ekonomi. Tuote ja palvelu. Jäi hyvä käsitys siitä, mikä meni vikaan. Kourallinen asiakkaita, jotka ansaitsevat parempaa.

Ainakin asianajajalla on töitä.

Kotona pari palleroa toimittamassa ansiokkaasti vuorotellen sekä hallituksen puheenjohtajan, että asiakirjatuhoojan virkoja. Mies. Ja velkaisen firman rauniot.

Mitä minulta itse asiassa siis enää puuttuu? Leuka rintaan ja ei muuta kuin pää edellä päin seuraavaa mäntyä. Hyvin kävi. Rahat meni, henki jäi.

Ystävällisin terveisin

Soili Laakso

superpaska mutsi, eli yrittäjä

Takaisin