Rahanpesujutuista
Rahanpesurikoksista
Tilitoimistoista tuli rahanpesun ilmiantovelvollisia rahanpesua koskevan lainsäädännön muuttumisen myötä. Ennen kuin homma riistäytyy aivan lapasesta, niin sanotaanpa sananen aiheesta myös täältä käsin.
Virhe vai väärinkäytös
Kun rahanpesua koskeva ilmoitusvelvollisuus tuli käyttöön, kirjanpitäjien ohjesääntö oli lähtökohtaisesti aluehallintoviraston kokoama riskiarvio, jonka perusydin keskittyi ajatukseen ”tunne asiakkaasi”. Riskiarviot tehtiin ja 99,99% tilitoimistoista totesi, että riski on vähäinen tai olematon. Jokainen arvaa jo varmasti tällä perusteella, että toimistomme kuului siihen 0,01%:iin tilitoimistoista, jotka totesivat, että tässäpä saattaa olla pieni riski.
Tuossa vaiheessa omassa tapauksessamme kysymys oli vielä alitajunnassa kummittelevasta aavistuksesta, joka ei paljastunut riskiarvioiden kysymyspatterin perusteella. Pystyin kaikin puolin hyvällä omalla tunnolla sanomaan riskiarviota tehdessäni, että tunsin asiakkaani, kunnes sitten seurassani ollut harjoittelija lausui taikasanat, jotka saivat minut mietteliääksi.
Muistan tuon päivän kuin eilisen. Istuimme muutama tilitoimistoihmisen kanssa Vantaan Teknobulevardilla paistattelemassa lämmintä kesäpäivää auringossa ja miettimässä silloin julkisuuteen pulpahtaneita identiteettivarkausasioita. Harjoittelija totesi silloin ääneen että: ”Yritysmaailmassa on kaikenlaisia riskejä, joista yksi ehkä heikoimmin suojauduttu on sosiaalinen riski. Se tarkoittaa sitä, että rosvo voi kävellä käytännössä suoraan tiskillä istuvan asiakaspalvelijan juttusille, tehdä rikoksensa siinä tavalla, jossa asiakaspalvelijan sosiaalinen suora yhteys ihmiseen luo paineen olla näkemättä mistä oikeasti on kyse. Näin asiakaspalvelijasta tulee osallinen ja roiston läsnäolo pakottaa hänet tekemään asioita joita hän ei muutoin koskaan tekisi.”
En pysty vielä tänä päivänäkään täysin hahmottamaan millaisen totuuden tämä nuori lahjakas ihminen oli juuri suustaan päästänyt, mutta sen verran totuutta siinä oli, että asia jäi minua kiusaamaan pitkäksi aikaa.
Taloushallintoliitto laati hienon listauksen koskien taloudellisten väärinkäytöstilanteiden tyypillisiä tekotapoja. Kyseisen listauksen olisi voinut otsikoida aivan yhtä hyvin maininnalla ”aloittelijan virheet” tai ”erikoistilanteet”. Siellä oli mainittu mm. jaksotusvirheet, virheelliset omaisuuden arvostukset, piilotetut velat ja kulut, sekä virheelliset liitetiedot.
En halua moittia listaa, sillä taloushallintoliiton asiantuntija on listauksessaan aivan oikeassa. Rahanpesurikoksen nimittäin tunnistaa ennen kaikkea siitä, että se on kätketty täysin laillisen näköiseen toimintaan. Nyt tuleekin sitten se jokaisen tilitoimistoyrittäjän painajaismainen kysymys, eli onko nyt aivan satasella varmaa, että edellä mainitut tilanteet ovat lähtökohtaisesti asiakaslähtöisiä tahallisia rahanpesurikoksen tunnusmerkkejä, vai voivatko ne myös olla esimerkiksi aloittelijan virheitä, joita väärin tulkitsemalla voi saada aikaan aivan hirveitä seurauksia?
Tilanteiden tunnistaminen
Rahanpesurikoksen osuminen omalle kohdalle on asia, jota yksikään tilitoimistoyrittäjä ei halua koskaan nähdä. Surullista kyllä, sellainen osuu aivan varmasti jossain vaiheessa jokaisen kohdalle, mutta miten asia käsitellään, onkin sitten kokonaan eri asia. Tilitoimistokenttä on suoraan sanottuna villi. Alalle pääsee kuka tahansa, mutta vain tietyt kriteerit täyttävät toimijat saivat mm. viranomaisasioiden hoidon valtakirjan aikanaan. Loppuasiakas ei voi mitenkään tietää kenellä sellainen on, sillä asia on visusti pidetty piilossa.
Rahanpesurikoksissa kyseessä on perinteisesti ollut myös niin harvinainen asia, että useimmat eivät ajattele koskaan sellaiseen törmäävänsäkään. Substanssiosaamisen puute ja auktoriteettien määräävä voima suhteessa itse kirjanpitäjän omaan ansiotasoon, muodostavat tilanteen, jossa asiakassuhde saattaa olla aivan liian läheinen objektiivisen arvion tekemiseen. Kirjanpitäjä tietää monta kertaa asiakkaansa luottokortin käytöstä enemmän, kuin tämän puoliso ja etenkin jos kyseessä on maksava asiakas, niin asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä helposti peittyy asiakaspalvelun nimissä kokonaan. Kilpailu uusista asiakkaista on sairasta touhua ja jo yksi menetys voi johtaa kirjanpitäjän työsuhteen päättymiseen. Paska tikki, vai mitä?
Ennen kuin taloushallintoliiton julkaiseman tekotapalistauksen perusteella kaikissa tilitoimistoissa jokainen asiakas leimataan rahanpesijäksi ja jokainen kirjanpitäjä auttamatta ammattitaidottomaksi, niin kehoitan aivan ensimmäiseksi jokaista pysähtymään hetkeksi ennen kuin möröt hyökkäävät lavalle muualtakin kuin jääkiekkokaukalosta. Kyse on ennen kaikkea tilanteiden tunnistamisesta ja jotta tilanne numeroiden takaa voidaan tunnistaa, pitää tietää yritysmaailmasta muutakin kuin että debet on ikkunan puolella. Virheitä tekevät kaikki. Virheet voi aina korjata, mutta rikollisen toiminnan virheestä erottaa toistuvuus, tahallisuus ja virheen kieltäminen.
Totta on että elämme ammatissa, jossa reskontranhoitajakin voi joutua vastuuseen lähettämästään laskusta, mikäli vain laskun tausta-ajatus on rikollinen. Tällainen tapaus luettiin hiljattain lehdistä olosuhteessa, jossa ylilaskutuksella liiketoimintakumppani pumpattiin konkurssitilaan. On totta, että kirjanpitäjä voi joutua linnaan asiakkaansa harjoittamasta kuittikaupasta. Tällainenkin nähtiin uutisoidun muutama vuosi takaperin. On totta, että kirjanpitäjä voi päätyä linnaan myös ollessaan passiivinen tilanteessa, jossa kirjanpitäjä olisi voinut estää rikoksen. Totta on myös se, että näin on aina ollut ja todennäköisesti tulee myös aina olemaan. Ahneus on ylivoimaisesti huonoin mahdollinen syy tulla kuokkimaan bisneksiin, joissa vain ja ainoastaan ammattiosaaminen ja tilanteiden tunnistaminen ratkaisee monta linnatuomiota.
Mikäli tällaista asiaa ei kirjanpitäjän pää pysty käsittelemään, kannattaa ehkä valita joku muu ammatti. Kyse on samantyyppisestä vastuusta, kuin mikä hoitajalla on potilaastaan tai lentäjällä matkustajistaan. Ei lentäjälle makseta siitä, että tämä näyttää puvussaan hyvältä. Lentäjälle maksetaan siitä, että tämä pitää lentokoneen ilmassa ja matkustajat sen sisällä hengissä. Kirjanpitäjälle maksetaan siitä, että kirjanpito on oikein, ei siis siitä, että kirjanpito (tai kirjanpitäjän koulutushistoria) näyttää kivalta.
Analyysitoiminta
Analyysitoiminnan tehtävänä on nostaa kaikesta käytettävissä olevasta numeroista ylös ne asiat, joilla aidosti on merkitystä myös muualla kuin yksittäisen asiakasyrityksen toimintaympäristön tasolla. Tämä on myös sitä tietoa, jota ei voida sujuvasti vaihtaa esimerkiksi pankkien ja tilitoimistojen, tai pankkien ja vakuutusyhtiöiden välillä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kirjanpitäjillä periaatteessa pitäisi tuo kaikki tieto olla jo. Miten tuota tietoa käytetään, edellyttää että data on kriittisesti analysoitu. Näyttö pitää olla, pelkät puheet eivät riitä. Esimerkeistä tykkäävänä avaan asiaa vähän eräästä tosielämästä tilanteesta.
Kirjanpitäjä kirjasi kirjanpitoon yksityishenkilöltä hankittuja tavaroita. Asiakas oli asiallisesti poiminut tavaroiden myynti-ilmoitukset netistä ja laatinut kirjanpitoon asiasta tositteet. Yrittäjä siirsi luovutettujen tositteiden perusteella itselleen varat yrityksen tililtä. Kokematon kirjanpitäjä kirjasi, myöhemmin kokeneempi pysähtyi asian kohdalle vaiston varoittamana. Kokeneempi alkoi kaivelemaan kirjanpitoa ja löysi muutkin vastaavat kuitit helposti. Havainto: kaikissa oli yksi ja sama saajan tilinumero, saajien nimet vaihtuivat. Kirjanpitäjä kysyy asiakkaalta ja selitys kuului ”ite maksoin ja nostin rahat firmasta pois”.
Seuraavaksi asiakas koputteli oveen tilitoimiston ulkopuolella aineistot sievässä rivissä jalkojensa juuressa. Miksi? Saajan tilinumeron lähempi tarkastelu selvitti, että merkitty tilinumero olikin verohallinnon oma-aloitteisten verojen tilinumero ja sinne hankintoja ei tiliotteen perusteella oltu maksettu. Tarpeeksi monta toistoa nosti asian pintaan ja kokonaissumman kasvaessa kriittiseksi, se oli siinä. Sen pahempaa loukkausta kirjanpitäjän ammattiylpeyttä kohtaan ei ole, kuin että joku yrittää käyttää vaivalla ja vuosilla hankittua kokemusta rikollisessa toiminnassa hyväkseen ja tulee vielä mussuttamaan, että rikosten avustamisestahan meille maksetaan. Ei makseta ainakaan tässä yhtiössä. Muiden tilitoimistojen touhuihin emme ota kantaa, sillä ala vetää tällä hetkellä puoleensa myös niitä toimijoita, joiden intressit ovat vähintäänkin kyseenalaisia.
Kirjanpitäjän pitää tietää mitä on tekemässä. Vaikka oikein tekeminen näyttäisikin ulkopuoleisten silmissä miten vastavirtaan uimiselta, pitää tästä huolimatta uskaltaa tehdä oikein. Se on vaikeaa. Tiedämme sen valitettavasti omasta kokemuksesta. Sen lisäksi että meihin kohdistunut painostus herätti ihmetystä, niin myös uteliaisuutta. Lopulta löysimme jotain, mitä aluehallintoviraston riskiarvioanalyysiohjeessa ei lue, ja joita yksittäinen kirjanpitäjä ei voi pelkän kirjanpitoaineiston perusteella oivaltaa mitenkään. Löysimme alkurikoksen. Jotain uutta ja jotain sellaista, mitä kukaan ei aikaisemmin ollut oivaltanut. Ei todellakaan käynyt mielessäkään, että asia olikin mittakaavaltaan miljoonaluokan puhallus, sillä meidän pöydällämme pähkäiltiin aluksi vain kymppitonnien arvoisia asioita. Ankarat yritykset vahingoittaa meitä, olivat lopulta vain bensaa liekkeihin.
Asian saattaminen viranomaisten tietoon ei sitten ollutkaan ihan helppo temppu. Meidät käännytettiin ympäri aluehallintovirastosta, verohallinnosta ja poliisista. Epätoivoinen, nillittävä, epäonnistunut yrittäjä, rahaton paska, jne. kyllä te tiedätte mistä puhun... Juorut ympärillä olivat mitä olivat, annoimme niiden vain olla, sillä toteen näyttämätön huhu on valhe ja se valhe kertoo enemmän lausujastaan kuin lausunnan kohteesta. Kokemus opetti, että jos omissa riveissä sosiaalisen riskin realisoituminen tappaa järjenkäytön, on parempi antaa vääräleukojen jauhaa paskaa rauhassa omissa oloissaan. Onhan sitä toki lapioitu meidänkin niskaan tähän mennessä jo pitkälle toistasataa tonnia euroissa, mutta sille nyt ei vain valitettavasti voi täällä mitään muuta kuin tehdä liikevaihtoa jolla se velka maksetaan pois. Piste. Valkokaulusrikollisuuden rintama voi olla hengenvaarallinen, sillä älykkyys yhdistettynä pakonomaiseen tarpeeseen omistaa jotain mikä toisella jo on, on aidosti pelottava yhtälö.
Koska mikään muu inhimillinen konsti ei auttanut ja painostuskeinot vain pahenivat, allekirjoittanut soitti lopulta itse poliisilaitokselle ja ilmoitti että ”olen rikokseen osallisuudesta todennäköisesti epäiltynä, tulenko asemalle vai tuletteko hakemaan?”. Ovesta tuli KRP ja haki meiltä sekä aineiston että teorian havaitusta tekotavasta, jätti meidät seisomaan niille jalansijoilleen tumput suorana ja toivotti tsemppiä ulosoton kanssa.
Myöhemmin kutsu kävi putkan sijasta rahanpesuselvittelykeskuksen järjestämään Black Wallet-projektin seminaariin, mikä oli meille sekä yllätys että kiitos. Olin aivan varma, että koska rahanpesuindikaattorien perusteella olen epäilyttävä pelkän ulosottoni vuoksi, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Miten väärässä olinkaan. Onneksi.
Keskustelin KRP:n tutkijan kanssa hyvän tovin siitä, että kummalla tässä on toimintamallissaan aidosti parannettavaa. Onhan tilanne kieltämättä molemmin puolin vähän absurdi, kun kirjanpitäjä yrittää etsiä poliisia kertoakseen ja poliisi yrittää etsiä kirjanpitäjää kertomaan, mutta lopputuloksena ollaan hippasilla liikenneympyrässä ja rosvo odottelee pesäpallomaila kädessään risteyksessä, että kumpi tulee ensin ulos. Nyt on viranomaisilla kaikilla sähköposti mallia rahanpesu@, jonne niitä ilmiantoja voi pukata matalalla kynnyksellä ja ilman korttelirallia. Kiitos siitä.
Mutta jäitä hattuun ystävät. Ennen kuin amatöörien talousrikostulkinnat lähtevät aivan totaalisesti lapasesta, muistutan että rahanpesurikokset ovat usein hyvinkin sotkuisia juttuja ja niihin liittyy aina alkurikos, jota rahanpesulla nimenomaan pyritään rahoittamaan. Ilman alkurikosta ei ole rahanpesurikosta.
Raportointimallia pitää parantaa. Samoin virheen sekä väärinkäytöksen välisen eron tunnistamista. Yhtä lailla ilmoitusvelvollisillakin täytyy olla riittävä substanssiosaaminen itse rahanpesuilmoituksen laadintaan. Muuten meillä käy helposti niin, että aivan joka ikinen asiakas on rahanpesijä ja ilmoituksia tehtaillaan sisään myös rehellisistä tiliöintivirheistä. Samalla ne asiat, jotka olisi syytä analysoida ja tutkia, jäävät tutkimatta.
Siinä meillä kaikilla kirjanpitäjillä yhteinen missio. Analysoida aineisto huolella ja tarkasti, ennen kuin lähdetään ylilyöntien linjalle tai peittelemään jotain mistä ei kahvipöydissä keskustella.
Ystävällisin terveisin
Soili Laakso
yrittäjä
soili.laakso@laptase.fi
Takaisin