Aika on rahaa

Tämän kuuluisan fraasin lanseerasi Roope Ankka. Kautta aikain olemme käyttäneet kaupantekovälineinä jotain konkreettista käsin kosketeltavaa asiaa. Oravannahkoja, kolikoita, mausteita, seteliä ja nyt enemmän tai vähemmän jotain virtuaalista.

Valuutasta

Roope Ankan seikkailuissa tämä maailman rikkain ankka on kaivanut rikkautensa maasta kiiltävänä kultana ja päätynyt sen tähden melkoisiin rähinöihin. Kun ympärilleen katselee, niin aika helppo huomata, että esimerkiksi Suomi on pullollaan yrityksiä, jotka käyvät jos jonkinlaista sotaa rahasta. Asia on varsin ymmärrettävä. Yrittäjän on pakko tykätä rahasta, edes ihan vähän.

Minä en ole pitänyt käteistä rahaa lompakossani aikoihin. Sen lisäksi, ettei sitä ole, sitä ei vain ole myöskään tarvinnut muutenkaan. Oma pankkitilini on kuin pieniyrittäjällä yleensä. Kaikki nollat löytyvät pilkun oikealta puolelta ja jos niiden vasemmalla puolella ennen pilkkua joku muu numero löytyy, sekin on varsin monesti vahvennettu miinusmerkillä. Kyseessä on varsin vahva valuuttakurssi viivästyskorkojen puolella.

Nyt jos tätä samaa vääntäisi oravannahoiksi, niin kaiketi miinusmerkin korvaisi käpy tai havunneula. Toisaalta taas jos sama valuutta väännetään Roope Ankan maailmaan, niin todennäköisesti portaallani istuisi kiukkuinen silinteripäinen pankkiiri, joka on varsin hyvin tietoinen siitä, että asun hänen kämpässään vielä todella pitkään. Varsinainen valuutta itsessään ei ole koskaan käynyt tililläni, mutta numerot vilisevät kyllä verkkopankin puolella. Aika monella siellä velkapuolella kaiken lisäksi.

Raha tilillä on kustannus

Roope Ankka on kerännyt rahansa sen kokoiseen laariin, ettei sellaisen kolikkovuoren kokoaminen olisi edes teoriassa mahdollista. Minua on kutkuttanut pitkän aikaa ajatus, että jos Roope Ankka siirtäisi koko rahavuorensa sähköiseen taloushallintoon, loppuisi maailmasta kolikoiden sijasta todennäköisesti näytöstä tila. Ei siis sen tähden, että ruudulla olisi rahan kuvia, vaan sen vuoksi että numeroiden fontti menisi niin pieneksi, ettei siitä saisi kukaan mitään selvää.  

Jo koulussa takaraivooni jäi yksi lause. Raha tilillä on nimittäin kustannus. Se on omalta osaltaan totta, sillä silloin kun sitä on, sen arvo tippuu. Mikäli supermarketit eivät innostu ensi vuonna pudottelemaan maitotölkkien hintoja, ensi vuonna samaa maitopurkkia ei ainakaan halvemmalla saa. Ei silti, mikäli ensi vuonna joku tulisi minulle kauppaamaan viimevuotista maitoa, jättäisin sen hankkimatta joka tapauksessa, mutta siis idea täsmälleen se, että aikojen saatossa yksi kolikko on aina vain vähemmän jotain muuta.

Suurella ihailulla seurailin erästä opiskelijaystävääni, joka pelasi rahansa ja palkkansa viisastakin viisaammin käyttämällä hyödyksi opintolainaa, opintorahaa ja palkkatuloja siten, että hän junaili itsellensä velkavipuvaikutuksella kokonaisvaltaisesti kustannustehokkaan rahoitusratkaisun. Tarjosin hänelle välittömästi töitä, sillä itse olin aikanaan niin toope, että painoin niska limassa duunia ja kirosin sitten kun kela vei tuhkatkin pesästä heti kun siihen tuli tilaisuus. Kokemus oli siinä määrin opettavainen, että päätin tuon jälkeen, etten a) koskaan opeta itseäni elämään kuten miljonääri ja b) en koskaan pidä irtorahaa vain pötköttelemässä tililläni.

MUITA MAKSUVÄLINEITÄ

Ajatusleikki jatkuu luonnollisesti aiheeseen, että jos ei ole rahaa, niin miten sitä saa lisää? Aika hyvä filosofia rahanteossa on ollut se, että ensin määritellään, paljonko tarvitaan. Sen jälkeen keksitään mistä se saadaan. Aika hyvä resepti rahantekoon on yrittäminen. Hyvä juttu, hyvä tuote, ja ei kuin töihin. Nyt tullaan perusyrittämisen ajattelussa siihen, että vaikka aikaa yrityksen rakentamiseen, tekemiseen ja olemiseen käyttäisi miten paljon, kyse on taas rahasta. Asenne sitä kohtaan vain on eri.

Avataanpa hieman. Yrittäjiltä kuulee aika monesti, että he puskevat työtä sellaiset 19 tuntia päivässä ja saavat siitä sen 2.000 euron kuukausipalkan (jos sitäkään). Eli kuukaudessa tämä tarkoittaa sitä, että yrittäjä painaa hommia noin 380 tuntia kuussa ja saa siis siitä 2.000 euroa bruttopalkkaa. Tuntipalkaksi tulee siis n. 5 euroa tunti.

Jotta asia ei kävisi kenenkään ylpeydelle, niin työntekijät, jotka kurkkivat työjuttuja vapaa-aikanaan syyllistyvät tähän täsmälleen samaan, vaikka kukaan heiltä ei sitä vaatisikaan. Työntekijäpuolella sitä kutsutaan joko työnarkomaniaksi, tai työntekijän riistoksi (riippuu keneltä siis kysytään). Työnantajapuolella ilmiö tunnetaan nimellä yrittäminen.

Tästä voimme päätellä, että vaikka se yrittäjän rahanarvoinen työaika runtattaisiin siihen 160 tuntiin paperilla, niin kaikki se muu aika on lainaa jostain myöhemmin reaalisoituvasta asiasta. Jos vain tuon ajan osaa ja voi käyttää siten, että siitä saa ennemmin tai myöhemmin irroitettua hyvät rahat, silloin ns. ilmainen työtunti kannatti tehdä. Mietihän itse, jos olet käyttänyt tunnin opetellaksesi esimerkiksi tekemään pyörän uudestaan ja myöhemmällä elämälläsi teet sillä tunnilla vaikkapa miljoonan, niin paljonko tuli tuntipalkkaa? Miljoona?

Realistisesti kaikki meistä tietää, ettei asia ihan näin suoraviivaisesti luonnollisesti etene, mutta sanonta ”tuhannen taalan ajatus” pitää sisällään jo jonkinlaisen totuuden siemenen. Ainakin jos omalla tililläni olisi miljoona, niin käyttäisin kyllä aikaani varmasti ideoimalla jotain uuta ja jos siitä ideoinnista tulee esimerkiksi kolme tuhannen taalan ideaa, niin äkkiä olisin miljonääri.

(Sivuhuomio: Miinus verot.)

Penni on miljoonan alku

Olen tilitoimistomaailmassa kirjanpitäjänä oppinut elämään kalenterin kanssa. Ajatukseni on varsin vahvasti leimautunut myös siihen ajattelumalliin, että mihin aikaani käytän. Esimerkiksi senttien kanssa nyhertävä kirjanpitäjä tulee asiakkaalle helposti hemmetin kalliiksi. Jonkun 10 sentin heittoa jos selvitellään 3 tuntia, niin sillä 10:llä sentillä on äkkiä tilitoimistohintaa satasia.  

Toinen tapa saada tilitoimistolasku räjähtämään käsiin, on tehdä aina kaikki heti tänne nyt periaatteella. Eli siis jokainen reagointi heti laukaisee maksuvelvoitteen esimerkiksi viidentoista minuutin veloitukseen. Hyvä kate, sanon minä. Ja ei kiitos jos olisin asiakas. On tietysti ihanaa ja ihailtavaa, jos reagointi tulee aina heti, mutta asiassa saattaa olla piilotettu kustannusvaara. Kirjanpitäjällä ei joko ole riittävästi tekemistä tai sitten hänellä ei ole työjärjestystä ensinkään.

Sähköisen taloushallinnon perimmäinen tarkoitus on säästää aikaa niiltä miljoonantekijöiltä. Verkkolaskut, skannauspalvelut, sähköiset tiliotteet… kaikki ovat aikaa siellä yrittäjän pöydällä mikäli ovat paperisia. Sen saman ajan voisi hyvin käyttää esimerkiksi myyntiin, markkinointiin, tuotekehittelyyn jne.

Paperin järjestely, lajittelu, niittaus, teippaus, kuoritus, postitus… sitten kirjanpitäjän päässä kuoren avaus, niittien ja teippien poisto, uudelleen järjestely, mapitus, ja vasta sen jälkeen kirjanpito. Molemmissa päissä meni aikaa sen mitä meni, artisti maksaa ja kirjanpitäjä laskuttaa.

En minä toki niitä moiti, jotka paperia rakastavat. Se on heidän valintansa ja heitä varten on Suomi pullollaan tilitoimistoja. Ehkä minäkin joskus sitten paperia rakastan, kun olen tehnyt sen henkilökohtaisen miljoonani ja minulla on aikaa taitella paperista esimerkiksi lentokoneita.

Ennen sitä henkilökohtaista miljoonaani raapustan kuitenkin vielä aika monta tarjousta. Ehkä noin sata tunnissa (toisin sanoen tätä ajatusta pitää vielä jalostaa). Joka tapauksessa kysäisemällä meiltä saa tarjouksen taloushallintopalveluista, joissa on automatiikan lisäksi hinnoiteltu myös kirjanpitäjän aika. Jätämme kysyjän päätettäväksi, miten kannattavasta vertailulaskelmasta on kyse.

Vastaavasti pidätämme oikeuden myydä palveluitamme vain niille asiakkaille, joihin meidän kannattaa käyttää aikaa.

Ystävällisin terveisin

Soili Laakso

yrittäjä

Laptase Oy

0504335378

soili.laakso@laptase.fi

Takaisin